Ikon Fishing Productsin taustaa
Ikon Fishing Productsin taustaa

Uuden vuoden myötä on aika korkata Ikon Fishing Productsin blogi ensimmäisellä kirjoituksella. Yrityksen toiminnan ensimmäinen puolivuotinen on nyt onnellisesti takana ja kiitokset kuuluvat asiakkaillemme, jotka pitivät meidät erittäin kiireellisenä!

Tässä ensimmäisessä blogikirjoituksessa käsittelemme läpi hieman yritysideaamme sekä sitä, että mistä ja milloin kaikki sai alkunsa.

Jatkossa ilmoitamme blogimme kautta aina uusista tuotteistamme sekä käsittelemme täällä lisäksi mm. seuraavia aiheita:

- Kalastusreissut
- Koskikalastustekniikat
- Promootiopäivät
- Kalastuskurssit
- Nuorisopäivät

Yrityksen synty ja suunnittelun aloitus

Ikon Fishing Products rekisteröitiin virallisesti 13.6.2013, mutta ajatus- ja suunnittelutyö aloitettiin jo vuosia aiemmin. Vuonna 2007 aloin toden teolla suunnittella eurooppalaistyyliseen nymfikalastukseen soveltuvia pitkiä ja kevyitä vapoja. Alussa koko suunnittelutyö meinasi tyssätä haasteiden vuoksi, koska sopivaa kestävää sekä kevyttä hiilikuituaihiota ei yksinkertaisesti tahtonut saada millään aikaiseksi. Kun puhutaan yli 10-jalkaisista yhdenkäden perhovavoista, niin pienet nyansit vaikuttavat suuresti lopullisen vavan painoon sekä toimivuuteen.

Vuonna 2009 homma alkoi näyttää siltä, että tämä saattaakin onnistua ja aihiot rupesivat kestämään halutulla tavalla. Vapojen pääasiallisena testauspaikkana toimivat Heinävedellä sijaitsevat Kerman- ja Vihovuonteenkosket, joissa kalat ovat tunnetusti erittäin voimakkaita sekä elävät koskialueella pääasiassa hyönteisravinnolla. Mikäpä olisi ollut sen parempi paikka testata nymfikalastukseen suunniteltuja vapoja. Kevyet vavat ja voimakkaat kalat olivat loistava yhtälö, kun pyrimme puristamaan vavoista kaikki ominaisuudet esiin.

Täydellisen nymfikalastusvavan suunnitteleminen

Ikon Fishing Productsin toiminnan ideana on tuottaa täsmäsuunniteltuja tuotteita perhokalastukseen.
Hyvänä esimerkkinä voidaankin pitää vapojamme, jotka ovat suunniteltu juuri tietynlaista tekemistä varten ilman kompromisseja. Suunnittelutyössä olemme pyrkineet huomioimaan asioita, jotka helpottavat vapaa-ajan kalastajaa kamppailussa suurtaimenen kanssa kevyin välinein tai kilpakalastajaa väsyttäessään pientä ja pippurista kalaa, joka päristelee pinnassa ja koukku saattaa irrota millä hetkellä hyvänsä.

Nyt olemme onnistuneet yhdistämään edellämainitut asiat vapoihimme ja sen johdosta olemmekin saaneet erittäin positiivista palautetta vapojen käyttäjiltä.

Ikonin tämänhetkiset nymfikalastusvavat

- MIDGE-N 10,2ft #1/2 vapa on markkinoiden pisin sekä pehmein luokassaan, ja se
toimii mainiosti pienempien kalojen onginnassa aina särkikaloista taimeneen. MIDGE-N vavasta tulleista kommenteista mieleenpainuvin on ehdottomasti erää asiakkaamme antama palaute: ”Vapa on niin koukuttava sekä kaloille että itselle, etten muilla vavoilla enää haluakaan kalastaa”

OPTIMA-N 10.6ft #2/3 ja #3/4 vavat ovat ehdottomasti suosituimpia käyttövapojamme nymfikalastukseen. Tämä ei ole ihme, sillä vavan nimikin tulee sanasta OPTIMI. Aihion pituus sekä luokitus onkin mietitty vastaamaan kaikkia tarpeita nymfikalastuksessa pienillä sekä keskisuurilla koskilla, joissa saaliskalat ovat pääasiallisesti noin 0,5 – 3 kilon painoisia.

SUPERLONG-N 11,3ft #3/4 vavalla yletät onkimaan vaikeimmatkin paikat. Erityisesti korkealla vedellä ulottuvuus tuo onnistumisia, mikäli kahlaaminen on haastavaa. Kalalle lähtiessä on hyvä miettiä aina millaista vapaa käyttää kyseisessä kohteessa. Kun puhutaan nymfikalastuksesta, niin vapa on yksi ehdottomasti tärkeimpiä apuvälineitä, mikäli haluat saada hyvin kalaa. Toiset haluavat saada paljon kalaa, joillekkin taas riittää pelkkä makkaranpaisto..

Innovatiivisuus

Innovatiivisellä ajattelulla pyrimme luomaan uusia ja ennennäkemättömiä tuotteita perhokalastuksen saralle. Paikoillaan tallaaminen ei kuulu Ikon Fishing Productsin sanavarastoon.

Esimerkkinä innovatiivisuudestamme on Ikon Fishing Productsin kehittämä uudenlainen tapa kantaa haavia kalastustilanteessa. Haavinkantolaiteemme on loppuun asti mietitty tuote, joka helpottaa kalan haaviamista, eikä haavi pääse koskaan karkaamaan kosken vietäväksi. Haavinkantolaite ei vaadi mitään ulkopuolisia ripustimia eikä lenkkejä kuten magneettivapauttimet ja haavi on koko ajan käden ulottuvilla kainalon seudulla.

Kehittämme jatkuvasti lisää uusia innovatiivisia tuotteita, jotka helpottavat ja vievät eteenpäin rakasta harrastustamme. Vuoden 2014 aikana Ikon Fishing Productsilta on tulossa ainakin seuraavat uutuustuotteet:

Ikon Tuplahaavi – Kahdella kahvalla varustettu haavi sekä koskelle että järvelle, liitäntä suoraan kantolaitteeseen.

Ikon Tactical Nymph Line – Erittäin ohut eurooppalaisiin nymfikalastustekniikoihin suunniteltu perhosiima.

Ikon Lock Leader – Nymfikalastukseen suunniteltu kartioperuke, jota ei uudenlaisen kiinnityssysteemin ansiosta tarvitse solmia heittosiimaan.

Tässä oli lyhyesti kerrottuna toimintamme alku ja se, mihin tulemme jatkossakin tähtäämään: Erikoistyökaluihin, joiden toiminta ja käytettävyys on hiottu huippuunsa pitkäjänteisen välinetestauksen kautta.

Kireitä siimoja vuodelle 2014!

Mikko Räsänen
Ikon Fishing Products